torstai 2. tammikuuta 2014

Miittilakkoja & Vuoden 2013 parhaat

Nyt kun olen vindoin ja viimein saanut ensimmäiset swatchitikkuni, niin olen voinut tikutella Marraskuiset miittilakkani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? Osa näistä on tietenkin nähty jo kynsillä, mutta en ole viitsinyt orjallisesti järjestyksessä lakata näitä pois alta. Kaikki kyllä päätyvät testiin kunhan kerkeän! Muutenkin tuo kokeilemattomien lakkojen pino tuntuu vain paisuvan...

Zoyat on saatu testiin NailCitystä ja Paeset Face Helsingiltä.

Zoya Tao peitti kahdella reilulla kerroksella ja on minun silmääni ainakin luonnossa hieman vihertävään taittava. Aika symppis kimalteleva harmaa.
Zoya Katherine taas vaati neljä kerrosta jotenkin peittävään lopputulokseen, ihan periaatteesta en viitsinyt viidettä laittaa. Vaikka lakka onkin todella ohutta, se kuivuu todella miellyttävän tuntuiseksi ja näköiseksi. Kuva ei oikein ainna oikeutta oikealle sävylle, oikeasti Katherine on hieman violetimpi.
Zoyan Paloma oli samaa sarjaa Katherinen kanssa, piti lakkailla neljä kerrosta. Oikein hauska marjainen sävy. Tämä varmaankin pääsee pian kynsille.
Paesen 314 ja 317 ovatkin olleet esillä täällä jo tässä ja tässä postauksessa. Aivan mahtilakkoja! 

Vinksin vonksin ja sormenjäljissä... Sothys Eurocosmeticsiltä, Leighton Denny Carpelan cosmeticsiltä, OPI BM Internationalilta, Essie L'orealilta ja Rimmel Berneriltä.

Sothyksen Gris Lumiere on shimmerinen harmaa, joka peitti kahdella ohuella kerroksella ja levittyi todella helposti. Vähän turhan sementtinen kuitenkin minun makuuni. Voisin kyllä kuvitella käyttäväni tätä jonkin lakkauksen pohjalla.
Leighton Dennyn Hypnotic tarvitsi kaksi kerrosta upeaan lopputulokseen, joka on valosta riippuen joko sininen tai violetti. Kuvista ei valitettavasti chrome-efekti näy. Koostumus oli hieman tahmea, mutta lakka kuivui kuitenkin tasaiseksi.
Opin Wharf! Wharf! Wharf! onkin nähty jo täällä. Ei mitään pahaa sanottavaa, ihana sininen tekstuurilakka.
Essien Skirting the Issue vaati tikulla kolme kerrosta, mutta kokeillessani lyhyelle kynnelle, kaksi kerrosta riittä ihan hyvin. Oikein kaunis punainen, joskaan ei läheskään niin tumma kuin pullossa. Persuhyvää Essie-laatua.
Rimmelin 26 peitti kolmella kerroksella, ja osoittautui pinkimmäksi kuin miltä pullossa näytti. Tämä on ensimmäinen Rimmelin lakkani, ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt. Ei raidoittunut tai kuplinut. Yleensä markettilakat kyllä peittävät vähemmillä kerroksilla.

Catherine Arley Beaytycosmeticsiltä, China Glaze Mimaxilta, Perfectin Crackle Beatycosmeticsilta ja China Glazen Crackle Consultladyltä.

Katherine Arleyn nimetön lakka on söpö vaaleanpunainen glittertopperi. Tikulle laitoin kaksi kerrosta. Efekti on aika vaisu, mutta eiköhän tällekin jotakin käyttöä löydy. Haju oli muuten karmaiseva! 
China Glazen Be Merry, Be Bright on joulukokoelman glitterlakka, jossa on erikokoisia pinkkejä ja violetteja glitterhileitä. Olen testannut tätä vaalean lakan päälle, eikä kyllä sopinut yhteen. Tämä voisi toimia parhaiten vaikka vaaleanpunaisen lakan päällä.
Perfektin nimetön punainen crackle halkeili mielestäni paljon kivemmin kuin China Glazen Fault Line. Perfect ei tarvinut toista lakkaa alleen toimiakseen, mutta Fault Line käyttäytyi kuin tavallinen lakka ennenkuin tajusin laittaa tuota valkoista alle :D Molempiin laitoin reiluhkon yhden kerroksen. Cracklelakat alkavat kyllä olla jo vähän last season. 



Suurinpiirtein tältä näytti blogini ensimmäinen vuosi. Ajettelin valikoida muutamat lempparikynnet, mutta niitähän löytyi vaikka kuinka paljon... Tässä on siis kynsiä koko vuodelta 2013. Olen (ainakin omasta mielestäni) kehittynyt aivan valtavasti kuluneen vuoden aikana. Jos jotakuta epäilyttää, vilkaiskaapa vaikka tämä postaus :D Välillä tietysti tulee takapakkia ja jokin lakkaus menee täysin överiksi, mutta kyllä niitä onnistumisen hetkiäkin riittäää. 
En ole pitänyt mitään kovaa meteliä blogistani, siis mainostanut sitä missään mitenkään kummemmin. Olen halunut pysytellä harrastajana; lakkailen silloin kuin kerkeän. Minulla ei ole missään vaiheessa ollut mitään suuruudenhulluja tavoitteita, nykyään kun kynsibloggareitakin on niin paljon. Blogeja tuntuu perustettavan koko ajan lisää, mikä on tietysti ihan kiva, ainakin saa lisää inspiraationlähteitä. 
Kerroin edellisessä postauksessa pitäväni blogini synttäreiden kunniaksi arvonnan, mutta taidankin siirtää sen omiksi synttäreikseni helmikuun alkuun. Tällä hetkellä tuntuu nimittäin olevan niin monta joulu- ja uusivuosiarvontaa, ettei tässä itsekään tiedä mihin kaikkiin osallistuisi. Helmikuussa arvontaa siis tiedossa entistäkin lahjaisampana! 

4 kommenttia:

  1. Miusta blogi saa suuremman arvon ja merkityksen kun tapaa kirjoittajan sen kaiken takana :3 Tykkäsin siun blogista jo ennen kuin tavattiin, sen jälkeen entistä enemmän !
    Ja totta, kynsiblogeja tulee kuin sieniä sateella nykyään. Toisaalta se on ihana asia. Toisaalta tykkäsin elämästä, kun kynsijutut ei olleet niin in ja joka päiväistä joka paikassa :D

    Ps. Otatko sanavahvistuksen pois, niin kommentointi on triplasti kivempaa ? ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Olga:)! Onhan se kiva että bloggari on muutakin kuin tuotesuosituksia. Tosiaan enään ei oo ihmiset ihmeissään jos mainitsee että pitää kynsiblogia.
      Juu mulle mainittiin tosta vasta, mut en mä osaa!:D pitää vissiin pistää toi miäs asialle... :D

      Poista
  2. Paljon kaikkea kivaa sait miitistä! :) Tuon Opin Wharf! Wharf! Wharf! minä tahtoisin kans :Dd
    Nuo leppäkerttukynnet ovat vain niin tajuttoman söpöt :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps:)! Juu se on tosi kiva lakka, ei pullossa näytä todellakaan niin lupaavalta kuin kynnellä:) ja kiitos:)!

      Poista