tiistai 4. helmikuuta 2014

Synttärikynnet

Tervetuloa vaan kaikille uusille lukijoilleni:)! Lupaan tehdä arvonnan päätyttyä koosteen toiveistanne, postausehdotuksistanne etc. Ihan hämmästyin kuinka moni on osallistunut synttäriarvontaani jo tähän mennessä. Vaikka juhlinkin syntymäpäiviäni flunssan ja yhteiskuntaopin kokeen kanssa, niin kynnet sentään olivat juhlakunnossa. Eilisten teknisten ongelmien takia en saanut näitä kuitenkaan postauttua, mutta tässä nyt olisi! Violetti skittlette leopardikuosilla ja blinblingillä. 


Violetti ei oikeastaan yhtään ole värini, minä vasta opettelen käyttämään sitä. Mutta ainakin näistä kynsistä tykkään ihan hurjasti! Ihastusta herätti varsinkin keskisormessa pohjalla oleva Kikon 258. Etusormen Nubarin Iced Licorice on myös todella kaunis lakka. Kaikkia lakkoja on pikkurilliä lukuunottamatta kaksi kerrosta. Pikkusormessa on vain yksi kerros Isadoran Purple Crushia, jonka sain joululahjaksi siskoltani. Nuo hexglitterit eivät millään meinanneet mennä sinne minne olisin ne halunnut, joten ne jäivät jotenkin tuhruiseksi.


Nämä lakkaukset kyllä paransivat asennettani liloja lakkoja kohtaan. Vaikka taaskaan leimat eivät onnistuneet kuin Strömsössä, niin kyllä nämä keskimääräisesti katsottuna ovat ihan onnistuneet :D Peukalossa ja nimettömässä on Kikon 330, etusormessa Nubarin Iced Licorice, keskisormessa Kikon 258 ja leimat 330:llä ja pikkurillissä Isadoran Purple Crush. Alla vielä kuva käytetyistä lakoista samassa järjestyksessä.


8 kommenttia:

  1. Onpas kivat! Mä ihastelen aina violetteja lakkauksia muilla, omilla kynsillä violetti ei miellytä ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)! Juu kyllä mäkin oon aiemmin tykkäillyt muiden tekemistä liloista lakkauksista, mut nyt rupeaa jo omillakin kynsillä menettelemään :D

      Poista
  2. Tässä skittlettessa on kyllä värit kohdallaan <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet ♡
    Ja paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  4. Niin kaunis värimaailma! Onnistunut toteutus :)

    VastaaPoista