sunnuntai 10. elokuuta 2014

Holoisa skittlette

Minulla on ollut jo alkukesästä asti himo tehdä kynnet näillä kahdella lakalla, mutta aina on tullut jotain muuta. Mutta nyt tartuin tuumasta toimeen. Ei näistä ihan sellaisia tullut kun suunnittelin (tosin eihän lakkauksistani ikinä), mutta varsinkin auringossa nämä ovat upeat. En ole ikinä käyttänyt näin isoja niittejä kynsilläni ja olin aivan sataprosenttisen varma, että ne putoaisivat pois ennenkuin ehtisin edes kuvia ottaa. Olen kuitenkin jo nukkunut näillä yön yli, käynyt kahvakuulatreenissä ja pessyt hiukset! Kohta ovat pysyneet kokonaisen vuoriokauden kynnellä. Olen enmmän kuin yllättynyt!


Liimasin niitit kiinni laittamalla värilakan päälle kerroksen Mavalan väritöntä lakkaa, johon painoin niitin kiinni. Sen jälkeen levitin kolme kerrosta väritöntä lakkaa lisää ja sitten laitoin päällyslakan. Toimii, mikäli antaa Mavalan kuivua tarpeeksi välissä, muuten tulee kuplia. Peukalossa ja nimettömässä on kaksi kerrosta Gina Tricotin Punkia. Sitä on myös yksi kerros pohjalla keskisormessa. Muissa sormissa on kaksi kerrosta Cirquen Cerillosta, joskin taas keksisormessa vain yksi. Helppoja lakkoja kumpainenkin.


Auringossa otettu kuva on näpsäisty kännykkäkameralla kuntosalin parkkipaikalta kun huomasin kuinka kivasti Cerillos kimaltaakin auringossa. Ei tuossa kuvassa silti näy kaikki ihana holoisuus, mikä livenä tulee esille. Eivät nämä lakkaukset sisätiloissa mitään suurempia sydämentykytyksiä aiheuta, mutta ulkona auringon valossa nämä ovat varsinaiset tuijjottelukynnet! Pitää lakkailla vielä jollakin toisellakin hololla ennen kesän loppua. 


Ihmettelen vieläkin tuota Cerilloksen koostumusta, se on niin paksua, paksumpaa kuin mikään muu kokeilemani lakka, mutta kuivuessaan se painuu todella kiltisti kasaan. Paksusta koostumuksesta huolimatta se on todella helppo levittää, eikä se raidoitu. Ihan ufoa. Mutta en valita :D Alla olisi kuva käytetyistä lakoista, eli Gina Tricotin Punkista ja Cirquen Cerilloksesta.


2 kommenttia: