torstai 9. lokakuuta 2014

Ablecaw14 week 3 - jotain sinistä

Minulla oli jo viime viikolla hyvä idea toteuttaa tämä kolmannen viikon "something blue"-haaste ihanalla Deborah Lippmannin Accros the Universella, mutta sitten Armi ehti ensin :D Minulle kyllä armollisesti myönnettiin lupa käyttää samaa lakkaa, mutta ajattelin kuitenkin keksiä jotain muuta. Siispä kaivoin Alexistani esille kaikki siniset lakkani, joita oli ainakin triplamäärä kuvitelmiini verrattuna! Olen viime aikoina ihan ilman tällaista haastettakin käyttänyt aika paljon sinistä lakkauksissani, joten tähän haasteeseen valitsin sellaisen sinisen sävyn, jota harvoin oma-aloitteisesti tulisi käytettyä. Yleensä käytän joko vaalean- tai tumman sinistä, mutta tätä välimuotoa harvoin kynsilläni näkee. 


Tämä kyseinen sininen on Kikon 294.  Lyhyelle kynnelle jo yksi kerros tätä olisi riittänyt, mutta laitoin kaksi. Käyttäytymisessä ei ollut mitään vikaa, levittyi helposti ja tasaisesti. Ainoana miinuksena tuskainen kynsinauhojen siivoaminen, mutta se nyt on ongelmana kaikkien sinisten lakkojen kanssa. Keskisormeen lakkasin kaksi kerrosta Dependin 223:sta, jolla myös tein leimat peukaloon ja nimettömään. Etosormen ja pikkurillin kuorrutin Gina Tricotin Sparkling Silverillä. Tuossa lakassa on niin tiheästi glitteriä, että sillä on suorastaan vaikea lakata! Ei tarvitse kun näyttää sutia kynnelle niin jo se on kokonaan hileiden peitossa.


Leimat onnistuivat tällä kertaa ihan mukavasti, tein ne Moyoun Princess Collectionin laatasta 12. Olen tehnyt tällä reseptillä skittlettejä jo enemmän kun laki sallii, mutta kun ihminen hukkuu koulutehtäviin ja lakkaamiselle ei oikeastaan olisi aikaa, niin miksi olla käyttämättä hyväksi todettua menetelmää? :D Kyllä minä vielä jossain vaiheessa ehdin kokeilemaan jotain uutta... toivottavasti. 


9 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! :)
    Millonkohan mä jaksan/ehdin osallistua tuohon haasteeseen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo tää haaste vaatii kyllä tarkkaa suunnittelua ja ajoittamista että varmasti pysyy mukana :D

      Poista
  2. Nätti ja harmoninen on skittlette! Silmiä hivelevän sinisen sävy tuossa Kikossa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitoksia :) Tuo sininen oli pullossa aika mitättömän näköinen, mutta suorastaan loistaa kynsillä!

      Poista
  3. Niin näistäkö siulla on jäänyt siniset kynnet? ;D
    Vallan on kauniit nämä ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan värjäytymät on olleet jo pari viikkoa, en täsmälleen muista mistä ne tulivat :D
      Mutta kiitoksia jälleen!

      Poista