tiistai 7. huhtikuuta 2015

Ablecs15 week 9 - my newest polish

Tätä haastetta varten piti vähän joustaa, sillä sain pari viikkoa sitten isältäni ihanan OPI:n My Gecko Does Tricks -lakan sekä viisi Sensinityn minilakkaa. Koska en varsinaisesti voinut määrittää mikä näistä kuudesta lakasta olisi uusin, valitsin käyttöön tämän OPI:n, sillä osalla noista mainitsemistani Sensinityn lakoista ehdin tehdä jo liukuvärin viime viikolla. My Gecko Does Tricks oli sellainen "pakko saada!" -lakka OPI:n uudesta Hawaii-kevätkokoelmasta. Kokoelmassa olisi muutama muukin mielenkiintoinen yksilö, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen ihan vain tämän omistamiseen. 


MGDT:n kaveriksi valitsin Pupan kultaisen Under Water -nimisen lakan. Olen muistaakseni joskus lakannut tuolla Pupalla varpaankynteni, mutta silti minulle tuli aivan yllärinä, että se onkin tekstuurilakka! Hämmentävää. Se toimi silti ihan kohtalaisesti näissä lakkauksissa, vaikka tekikin muutaman kökön teippikynsiin. Molempia lakkoja on kynsillä kaksi kerrosta, paitsi keskisormessa Pupaa on vain yksi kerros vihreän päällä. Olin positiivisesti yllättynyt MGDT:n peittävyydestä, yleensä kyseisen koostumuksen lakat vaativat vähintään kolme kerrosta peittääkseen tai ollakseen raidattomia. Koska en tällä kertaa tarkoituksella hakenut tekstuuriefektiä, laitoin Pupan päälle päällyslakkaa, mikä hieman tasoitti kynnen pintaa. 


En osannut päättää olisiko nimettömään ja peukaloon sopinut paremmin valkoiset vai rusehtavat helmenpuolikkaat, joten laitoin molempia yhdet, mikä ei ollut kauhean hyvä ratkaisu. Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että rusehtavat helmenpuolikkaat olisivat mätsänneet kultaiseen lakkaan paremmin. En mitenkään erityisesti syttynyt näille lakkauksille juuri noiden helmenpuolikkaiden takia, vaikka lakat itsessään ovat molemmat oikein hurmaavia tapauksia. Kovasti kyllä sain kehuja, ihan tuntemattomiltakin ihmisiltä! :) Piristää päivää kummasti tuollainen. 

8 kommenttia:

  1. Vautsi, aivan ihanat kynnet! <3 Värit ja koristelut toimii todella hyvin yhdessä, oih! Tykkään <3

    VastaaPoista
  2. En yleensä osta lakkoja pelkän nimen takia, mutta tää Gecko hotsittaisi kyllä ihan hirmuisesti, pieni kunnianosoitus omalle vimpulagekkulilleni. Väri on muuten kiva, mutta tuo metallinhohtoisuus ei ole ihan se omin juttu.

    Ja nuo helmenpuolikkaat on muuten yybersöpöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on lemmikkigekko? Söpöä! :D

      Mäkään en ole mikään suurin metallinhohdon ystävä, mutta tähän lakkaan se mun mielestä sopii :) Mutta kiitoksia!

      Poista
  3. Oooii, mie niin halluun kans tuon OPIn! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ihan must-have! Eikun ostoksille ;)

      Poista