keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Helmipuuroa

Näistä kynsistä ei ole paljon muuta sanottavaa kuin että tulipahan pitkästä aikaa kokeiltua mikrohelmiä. Edellinen kokeilu vuonna 2013 näytti tältä, eli ei ainakaan yhtään paremmalta :'D Tuskin olisin tarttunut mikrohelmipurkkiin tälläkään kertaa, ellei Inkki Pinkki olisi lähettänyt niitä testiin. Ja vielä kun Eekun lähettämässä yllätyspaketissa sielläkin oli mikrohelmiä, niin katsoin parhaaksi uskaltautua kokeilemaan. Käytin siis näihin lakkauksiin Inkki Pinkin valkosia pienenpieniä helmiä ja Eekulta saamiani hieman isompia vaaleanpunaisia. Molempia löytyy varmaan vielä puolen vuoden päästä pitkin kämppää, sillä sen verran sotkuista touhua oli! Mikäli joku teistä lukijoista on yhtään lahjakkaampi mikrohelmien kanssa, niin niitä voi vielä tämän kuun loppuun tilata Inkki Pinkiltä 20%:n alennuksella koodilla Blogi :)


Mikäli mikrohelmiviritelmistäni ei olisi tullut tuollaista fiaskoa, olisin varmasti pitänyt näistä lakkauksista paljonkin, sillä värimaailma näissä on oikein mieluinen. Lakkauksissa käytetty vaaleanruskea lakka on Essencen Dare It Nude! Sitä on kynsillä kaksi kerrosta. Pidän Essencen sudista oikein paljon, koska se on sopivan jämäkkä ja kivasti muotoiltu. Kuvissa näkyvät kuplat tulivat vasta Mavalan värittömästä lakasta, jota levitin mikrohelmien päälle. Keskisormen ja pikkurillin lakka on Kikon 288, jota sitäkin on kynsillä kaksi kerrosta. Auringonkukkaleimat tein Konadin valkoisella leimalakalla laatasta BP-46. Leima toimii mielestäni erityisen hyvin Dare It Nude!:n päällä. 


Mikrohelmet kiinnitin lakkaamalla värilakan päälle kerroksen Mavalan Incolorea, johon painelin helmet kiinni. Valkoiset helmet eivät harmikseni pysyneet valkoisena, vaan puuroituivat alla olevan värilakan sävyisiksi. Vaaleanpunaiset helmet pitivät värinsä, mutta helmet tuntuivatkin olevan hieman eri materiaalia ja hieman pohdinkin etukäteen, että mahtavatko vaaleat helmet selvitä tuossa ruskean päällä. Lopputulos oli jokatapauksessa tuollainen epämääräinen puuro. Miten te käytätte mikrohelmiä? Googlen kuvahaustakin löytyy yllättävän vähän kivan näköisiä lakkaukia niillä koristeltuina. Minulta löytyy helmiä useampikin purkki laatikon pohjalta ja haluaisin oppia ottamaan näistä kaiken ilon irti. 

4 kommenttia:

  1. Voi mikrohelmet sentään! :/ Nuo on kyllä aika rasittavia käyttää, ei oikein mitenkään meinaa näyttää nätiltä. Lähinnä strassien ympärillä "helminauhana" ovat kauniita, mutta silloinkin lopputulos menee pilalle viimeistään päällyslakkaa laittaessa :'D

    Muuten kyllä aivan ihana lakkaus, mäkin tykkään näistä väreistä hirmuisesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei toihan on hyvä idea! Pitää kokeilla joskus :) Mutta kiitoksia Nena!

      Poista
  2. Tiedän tuskan, mikrohelmet on tosi hankalia :/ hyvä väriyhdistelmä lakkauksessa!

    VastaaPoista