perjantai 17. heinäkuuta 2015

Uutta Essenceä kynsillä

Otin heti uusista Essencen lakoistani kaiken irti ja valikoin testiin kaksi lakkaa yhdellä kertaa. Halusin pitkästä aikaa myös tekstuurilakkaa kynsille. Minttu ja violetti on ehkä rohkein tähän menessä kokeilemani väriyhdistelmä, mutta ihan hyvältä ne näyttää, eikös? En osaa vieläkään oikein sanoa, että pidänkö näistä lakkauksista kokonaisvaltaisesti, vaikka väriyhdistelmä toimiikin. Tuntuu että näistä puuttuisi jotain, mutta että silti olisi jotain liika. On tämä toisinaan niin vaikeaa :D Kuvat eivät oikein tee oikeutta näille lakkauksille, jostain syystä kaikki ottamani kuvat olivat joko hämäriä tai tärähtäneitä. 


Lakkauksissa käytetty minttu on tosiaan yksi uusista Essenceistäni, nimittäin Play With My Mint ja sitä on joka kynnellä kaksi oikein helppoa kerrosta. Tämä myös kuivui todella sukkelaan ja kiiltäväksi, eli ei turhaan kuulu geelilakkakokoelmaan. Peukalossa ja pikkurillissä oleva glitter on Essencen efektikokoelmaan kuuluva Ice Fairy, jota sitäkin lakkasin kaksi kerrosta kunnon kimalluksen saavuttamiseksi. Violetti tekstuurilakka taas on Isadoran Purple Crush, jota on keskisormessa kaksi kerrosta ja nimettömässä mintun päällä vain yksi. Etusormen leimakuvion tein Dependin hopeisella 223-metallilakalla laatasta BP-17.


Nimettömän raidat tein Inkki Pinkiltä testiin saamallani koristeluteipillä. Teippi ei ollut niin tahmeaa kuin aikasemmin käyttämäni koristeluteippi. Tämän kanssa värilakan ei tarvitse olla absoluuttisen kuiva kun teipin voi jo asetella. Se myös irtoaa kynneltä ilman suurempia kiskomisia ja rajat jäävät oikein selkeiksi niin kuin kuvista näkyy. Tuntuu, että kaikki muut bloggarit ovat aivan hurahtaneita vinyyleihin, mutta minä tyytyväisesti edelleen taiteilen täällä teippien kanssa. En ole uskaltanut vaihtaa tekniikkaa kun tämä tuntuu pelittävän oikein hyvin! Koristeluteipeistä ja muista Inkki Pinkin tuotteista saa muuten 20% alennuksen koodilla Blogi. Ensi postauksessa sitten paremmilla kuvilla!

6 kommenttia: